User login
Sisältökategoriat
Search
Numero: 1/2010 Kategoria: Rakentaminen ja sisustaminen Suositteluja:
Herrala Talojen ensimmäinen passiivitalo nousee Hyvinkäälle
Passiivitalo on erittäin vähän energiaa kuluttava rakennus. Suurin ero passiivitalon ja standardirakennuksen välillä on se, että muutamaa kylmää kuukautta lukuun ottamatta passiivitalo ei tarvitse perinteisiä lämmitysjärjestelmiä. Pääpiirteittäin passiivitalo lämpenee ihmisistä, kodinkoneista, elektroniikkalaitteista ja valaistuksesta syntyvästä lämmöstä.
Passiivitalon omistaja hyötyykin monella eri tavalla: energialasku ja etenkin lämpölasku ovat pieniä, koska passiivitaloon kuluu lämmitysenergiaa vain neljännes tavanomaisen talon energiasta. Sisälämpötila on myös tasainen ja ilma vedoton, puhdas ja terveellinen hengittää.
Pienillä muutoksilla passiiviksi
Koskisen puurakentamisen yksikössä kehitysinsinöörinä työskentelevän Janne Inkisen mukaan Mike Holopaisen ja Maija Koivunevan talo on Herrala Talojen mallistosta löytyvä puolitoistakerroksinen ”Kaunomäki”, jonka sisätiloihin tehtiin yhdessä rakentajaperheen kanssa jonkin verran muutoksia. Talossa on 190 huoneistoneliötä ja yhteensä 740 kuutiota lämmitettävää tilaa.
Passiivitalon runkorakenteisiin tehdyt muutokset olivat talotoimittajan näkökulmasta verrattain pieniä ja helposti toteutettavia. Talopaketin kokonaishintaan ne vaikuttivat parin prosentin verran.
- Talon passiiviominaisuudet huomioitiin mm. ikkunoiden koossa ja niiden sijoittelussa talon eteläpuolelle. Muutama pienempi ikkuna poistettiin kokonaan, ja oleskelutilojen yhteydessä olevien isompien ikkunoiden kokoa suurennettiin, Inkinen kertaa viime kesälle ajoittunutta suunnitteluprojektia.
Tuplasti enemmän lämmöneristettä
Ulkoapäin mukavasti maisemaan istuvan, perinteisen näköisen puutalon runko on kauttaaltaan 25 millimetriä vakiotaloa tukevampi. Jyhkeät eristepaksuudet on huomioitu talon ulkoseinissä ja yläkerran kehäristikkorakenteessa. Kokonaisuudessa talon ulkoseinien paksuus on muhkeat 440 millimetriä.
Janne Inkisen mukaan rakenteiden ”tukevoittaminen” on Herrala Taloille entuudestaan tuttua puuhaa.
- Asiakkaamme ovat viime vuosina omatoimisesti suosineet rakennusmääräyksien minimiarvoja parempia rakenteita. Ulkoseinät ovat olleet lähes pääsääntöisesti 48x198 mm:n rungolla ja joko 9:n tai 25:nen millimetrin tuulensuojalevyllä toteutettuja. Tuolloin talon U-arvo on ollut jopa viisi pykälää määräysten edellyttämää U-arvoa 0,24 W/m2K matalampi, Inkinen kertoo.
Passiivitalon rakentaminen etenee hyvää vauhtia ja valmista pitäisi olla juhannukseen mennessä. Talon rakentamisen vaiheita voit seurata Herrala Talojen nettisivuilla osoitteessa www.herrala-talot.fi.
Fakta
Passiivitalon rakenteiden perusvaatimuksia ovat:
Ulkovaipan hyvä lämmöneristyskyky (alla lämmönläpäisykertoimien maksimiarvot)
-
Ulkoseinät U < 0,15 W/m²K
-
Yläpohja U < 0,08 W/m²K
-
Alapohja: maanvarainen U < 0,15 W/m²K
Lisäksi:
- Ikkunat U < 0,80 W/m²K
- Ulko-ovet U < 0,40 W/m²K
- Ilmanpitävyys: ilmanvuotoluku n50 alle 0,6 1/h
- Ilmanvaihdon lämmöntalteenoton vuosihyötysuhde > 70 %
Käytännössä lämmönläpäisykertoimien tavoitetaso on suomalaisen passiivitalon ulkoseinissä 0,10 W/m²K, yläpohjassa 0,06-0,07 W/m²K ja alapohjassa 0,10-0,12 W/m²K.