User login
Sisältökategoriat
Search
Numero: 1/2010 Kategoria: Rakentaminen ja sisustaminen Suositteluja:
Koskisen vanerituotteet näkyvät Shanghain maailmannäyttelyssä
Shanghain maailmannäyttelyn teemana on ”Parempi kaupunki, parempi elämä”. Kyseessä on historian suurin maailmannäyttely, johon on ilmoittautunut lähes 200 maata ja 46 kansainvälistä organisaatiota. Isäntien tavoitteena on 70 miljoonaa maailmannäyttelyvierasta.
Koskisen vaneriteollisuus ovat näkyvästi esillä maailmannäyttelyssä, sillä sen tuotteilla verhoiltiin kauttaaltaan Puolan konserttihallina toimiva paviljonki. Kukkamaisten ja kauniiden kuviointien työstäminen vaati äärimmäistä tarkkuutta, sillä kuten kuvasta näkyy, vanerit liitettiin toisiinsa palapelin tavoin. Hallin suunnittelijoiden mukaan vaneri valittiin rakennuksen ulkopinnan materiaaliksi, sillä se istuu parhaiten rakennuksen arkkitehtuuriin.
Vuoden vaihteessa Koskisen sai lisätilauksen paviljongin sisätilojen vanereista. 30 kuution vaneritoimituksesta työstetään paviljongin sisätiloihin vaikuttavan kokoinen ja näyttävä lohikäärme.
Perinteistä puolalaista taidetta
3000-neliön kokoinen, pääosin puusta rakennettu paviljonki herättää mielikuvan suuresta, paperilla verhoillusta rakennuksesta, joka on hieman kallellaan maan pinnasta. Rakennuksen ulkoseinät on kuvioitu perinteisen puolalaisen paperitaiteen tavoin ja ne on valaistu sisältäpäin. Iltaisin, kun konserttihallissa järjestetään erilaisia tapahtumia, valot heijastuvat rakennuksen kuvioiduille seinille ja herättävät sen pinnan eloon.
Puola on tunnettu perinteisestä paperitaiteestaan. Puolalaiset käsityöläiset osaavat leikata paperista yhtäjaksoisesti huikean monimutkaisia kuvioita niin, että leikkaaminen päättyy vasta kuvion valmistuttua.
- Paviljongissa yhdistyvät muinainen taiteemme, abstrakti suunnittelu ja futuristinen ajattelu, sanoi Slawomir Majman, Puolan maailmannäyttelyosaston pääkomissaari.
Konsertteja Chopinin muistoksi
Puolan Paviljonki kuuluu maailmannäyttelyn keskeisempiin vierailukohteisiin, sillä siellä järjestetään näyttelyn aikana korkeatasoisia konsertteja ja illanviettoja. ”Rock” ja ”Chopin –illat” järjestetään maailman kuulun puolalaisen säveltäjän Frederick Chopinin muistolle. Järjestäjien mukaan konserttien kevennykseksi on luvassa myös puolalaista karaokea ja DJ-vierailuja.
- Musiikki on kieli, jota me kaikki kansallisuudesta riippumatta ymmärrämme, totesi Puolan parlamentin jäsen Marek Ziolkowski konserttihallina toimivasta rakennuksesta.