Koskisen

Lehtikuusi kestää ja kestää

Lehtikuusi pihalaattoja
Lehtikuusta voidaan pitää eräänlaisena havupuun ja lehtipuun välimuotona. Kauniin ulkonäkönsä ja kestävyytensä ansiosta se on vuosi vuodelta kasvattanut suosiotaan eri käyttökohteissa.

Siperian lehtikuusi on yksi kestävimmistä puulajeista ja historia pitää sisällään monia esimerkkejä sen käytöstä rakentamisessa. Venäjällä, joka on puulajin merkittävää kasvualuetta, lehtikuusesta rakennettu Iset-joen pato hoiti tehtäväänsä 240 vuotta, karuissa oloissa operoinut Venäjän laivasto rakensi kalustonsa lehtikuusesta ja tunnetuin esimerkki puulajin kestävyydestä lienee Venetsian kaupunki, joka lepää lehtikuusipaalujen varassa. Home, kaasut ja nesteet läpäisevät tiiviin puuaineen huonosti, jonka ansiosta lehtikuusi lahoaa hyvin hitaasti.

Reitti Siperiaan auki

Koskisen hankkii raaka-aineen Siperiasta Irgutskin ja Krasnoyarskin alueilta. 

- Tuore sahatavara saapuu Siperiasta ensin junalla Viipuriin, jossa se lastataan trailereihin Suomeen kuljetusta varten. Järvelään saapunut sahatavara kuivataan, lajitellaan ja höylätään eri profiileihin. 80 % lehtikuusesta myydään höylättynä, vain 20 % jatkaa matkaansa asiakkaille sahatavarana.

Piha- ja julkisivurakentamiseen

Lehtikuusi on suosittu materiaali piharakentamisessa. Kaunis materiaali kestää käsittelemättömänäkin ja harmaantuu ajan kuluessa kauniisti.  Rakennusliikkeet ovat käyttäneet lehtikuusta jonkin verran myös julkisivurakentamisessa. Yksi esimerkki tästä on Helsingin Seudun Opiskelija-asuntosäätiön asuntola Helsingissä, mutta viennin myötä materiaali on löytänyt itsensä myös Thamesin varrelle Lontooseen. Etelä-Lontooseen Bermondsey:iin nousevan luksuskerrostalon julkisivu on vuorattu maalatulla ja palonsuojakäsitellyllä Koskisen Oy:n toimittamalla lehtikuusella.

Projektia vetävä Blueprint Homes tunnetaan innovatiivisten työtilojen ja inspiroivien kotien kehittäjänä, jonka toimintaa ohjaa ympäristöarvot huomioiva täydellisyyden tavoittelu niin materiaalien kuin designinkin suhteen. Dragonfly-nimeä kantavan kohteen on suunnitellut espanjalainen palkittu arkkitehtitoimisto Idom. Talossa on 49 yhden ja kahden maakuuhuoneen asuntoa, jotka täyttävät kaikki nykyaikaisen asumisen vaatimukset. Siperian lehtikuuseen päädyttiin sen näyttävyyden ja sääolosuhteita sekä tuholaisia kestävän rakenteen vuoksi.

- Lehtikuusta voi värjätä ja käsitellä palon- ja UV-suoja-aineilla, toisin kuin esimerkiksi seetriä, perustelee Barbara Wood Blueprint Homesilta. Hän toteaa myös, että oikeaan mittaan katkaistu lehtikuusi antaa julkisivulle yhdenmukaisen ilmeen ja minimoi hukkaprosentin. Wood kertoo, että yritys etsii jatkuvasti uusia tuotteita eurooppalaisilta markkinoilta. Koskisen valikoitui ulkovuorauksen toimittajaksi  projektissa tarvittavan laadukkaan ja näyttävän tuotteen vuoksi.

- Konsultoimme erästä suomalaista arkkitehtiä, joka oli käyttänyt Koskisen tuotetta omassa projektissaan ja vakuutuimme sen laadusta. Koskisen on hoitanut hyvin koko prosessin aina viimeistelyä ja palosuojausta myöden, mikä on säästänyt aikaa rakennuksilla. Yritys on toimittanut meille myös nonslip –uritetut parvekkeiden lattialaudoitukset, jotka vastaavat Iso-Britannian rakennusmääräyksiä.

Lehtikuusi soveltuu hyvin mm. laitureiden valmistukseenLehtikuusi höylätavaraaHyvin säänvaihteluita ja kosteutta kestävää lehtikuusta käytetty terassienlaudoituksessa

Bookmark and Share