User login
Sisältökategoriat
Search
Numero: 1/2011 Kategoria: Rakentaminen ja sisustaminen Suositteluja:
Passiivitalosta tuli toiveiden mukainen
Mike Holopaisen ja Maija Puronvarren passiivitalon energiankulutus selviää tarkemmin vasta kuluvan talven jälkeen.
- Tammikuun lopussa taloon asennettiin energiankulutusmittari. Kevään aikana selviää, kuinka paljon käyttämästämme sähköstä kuluu käyttöveden lämmitykseen, kosteiden tilojen lattialämmitykseen, pattereihin ja taloussähköön, Mike kertoo.
Talvikuukausina Miken ja Maijan talon alakerta lämpenee 44 senttimetriä paksujen seinien sisäpuolella pääosin takalla, jota poltetaan kahdesta kolmeen kertaan viikossa.
- Ala- ja yläkerran termostaattipattereissa on ollut koko ajan pieni lämpö päällä, mutta en osaa sanoa, onko se paljoa pienempi normaaliin sähkölämmitteiseen taloon verrattuna. Energiankulutusmittauksen jälkeen olemme varmasti senkin suhteen viisaampia, Mike aprikoi.
Toimivat tilaratkaisut
Uuteen kotiinsa Mike ja Maija ovat olleet kokonaisuudessaan varsin tyytyväisiä.
- Pohjaratkaisu tuntuu toimivalta ja tilava keittiömme on herättänyt ihastusta monissa meillä vierailleissa. Ainakin tämän mallin kohdalla Herrala Talojen suunnittelijat ovat tehneet hyvää työtä, Mike kiittelee.
Passiivitalon rakentamiseen Mike ja Maija ryhtyisivät muitta mutkitta uudestaan, jos toisen talon tekeminen olisi harkinnassa.
- Esimerkiksi eristämisen osalta osaisimme tehdä toisella kertaa kustannustehokkaampia ratkaisuja. Muutamia muitakin pikku juttuja tekisimme varmasti paremmin, mutta saman vastauksen saa varmasti jokaiselta ensimmäisen talonsa rakentaneelta, Mike toteaa.
Arvokasta lisätietoa
Herrala Talojen kehitysinsinööri Janne Inkisen mukaan Miken ja Maijan passiivitaloprojektista kertyi talotehtaalle runsaasti arvokasta lisätietoa tulevia kohteita varten. Kohteen seuranta jatkuu edelleen, sillä Inkinen on seurannut ulkoseinän väliin asennettujen anturien välityksellä mm. seinärakenteen lämpötiloja ja kosteuksia.
FAKTA Talo Holopainen
Talotoimittaja: Koskisen Oy, Herrala Talot
Malli: Kaukovaara, muokattu
Suunnittelija: Koskisen Oy / Tytti Mäntyoja
Rakentaja: Mäntsälän Laatutalot Oy
Tontin koko: 990 m²
Huoneistoala: 190 m²
Kerrosala: 223 m² + kylmä varasto/autokatos 22 m²
Runko: Puu, pre cut
Lämmitys: Suora sähkö, lattialämmitys kosteissa tiloissa ja tuulikaapissa, muissa huoneissa patterit huonekohtaisella säätömahdollisuudella + varaava takka
Ilmanvaihto: Koneellinen, lämmön talteenotto, maaviilennysputkisto