Koskisen

Artikkelit: Pääkirjoitus

Koskisen viime vuoden tilinpäätös alkaa olla valmis ja uutta jo eletään täysillä. Muutokset yhtiön hallinnossa ovat olleet suuria ja samalla ulkoiset haasteet ovat kasvaneet.
01/2012
Pääkirjoitus
5
Koskisen 2015 strategiassa asiakaslähtöisyys on keskeinen teema. Haluamme tuottaa asiakkaillemme laadukkaitta tuotteita ja ratkaisuja. Olemme asettaneet kasvutavoitteet palveluliiketoiminalle ja uusille tuotteille. Haluamme kasvaa yhdessä valittujen kumppaneiden kanssa. Kaikkea ei tarvitse itse tehdä. Meidän on uudistuttava jatkuvasti ja kehitettävä uusia tuotteita yli yksikkörajojen. Näistä strategian tavoitteista lähtien olemme aloittaneet kaksi kehityshanketta.
3/2011
Pääkirjoitus
3
Vaikka paluuta entiseen ei ole, niin kaupallisesti tämä vuosi on ollut jo varsin mukavaa menoa. Iso kiitos siitä kuuluu hyvälle yhteistyölle, jonka avulla haastavat tilanteet on pystytty ratkaisemaan kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
2/2011
Pääkirjoitus
6
Perheyritysten arvomaailma korostuu usein positiivisessa mielessä kriisitilanteissa. Perheyritykset ovatkin selviytyneet myös finanssikriisistä keskimäärin muita yrityksiä paremmin äskettäin ilmestyneen Newsweek- lehden artikkelin mukaan.
1/2011
Pääkirjoitus
9
Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin on kaikille tuttu olympialiikkeen motto, joka on jo yli vuosisadan ajan innoittanut urheilijoita ympäri maailmaa pyrkimään aina parempiin suorituksiin. Yli vuosisadan ajan on myös Koskisen Oy pyrkinyt jatkuvasti kehittämään toimintaansa, ja työ jatkuu.
2/2010
Pääkirjoitus
10